tiistai 30. heinäkuuta 2013

Lomalukemista ja herkuttelua







Kesälomaa on reilu viikko takana ja vajaa edessä. Lomalla on tullut luettua hiukan työtä sivuavaa materiaalia, Katja Lindroosin kirjoittamaa Momo Koti elementissään -kirjaa, joka kertoo 50-, 60- ja 70-luvun elementtitaloista ja esittelee nykyaikaisia kauniita koteja sen ajan taloista. Alkukesästä olisi ollut tamperelaisessa Design Boulevard -myymälässä Momo Koti -ilta, johon en harmikseni ehtinyt. Loman alkajaisiksi käväisinkin hankkimassa kyseisestä myymälästä kirjan omakseni. Aihe kiinnostaa minua valtavasti ja luinkin kirjan hurjaa vauhtia, nyt ei olekaan loppulomaksi muuta lukemista kuin naistenlehtiä :) Alkuloman laivareissulta oli pakko ostaa kotiinviemisiksi ALL SORTS lakritseja. Uusi pakkaus (minä näin sen nyt ensimmäisen kerran) oli niin hauskan näköinen, että tällainen kauniiden pakkausten uhri, joka ostaa viinipullotkin etiketin perusteella, ei voinut sitä vastustaa. Ja herkulliselta maistuivatkin :)


-maiju

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Home update

 ihanat valkeat liljat

Kartell, Bourgie-valaisin kromi, Sisustus ID

 muistoja nyt ja ennen



  tähän kiteytyy kodin merkitys



ystävät pyörivät karusellikehyksessä - Villa Stockmann

 I padilleni vain parasta - kotelo Michael Kors , Cotton


 parhaimmat vuodetekstiilit - Villa Stockmann





Suutarin lapsella ei ole kenkiä - sanotaan. Välillä itsestä tuntuu, sisustussuunnitteljatyön ohella, ettei oikein aina jaksa alkaa miettimään oman kodin sisustusta. Mutta välillä näitä koti-inspiraatioitakin tulee ja eilen oli oikea Home update inspis!

Minulle super mukavan kodin tunnun tuo tuoreet kukat, lemppareita erityisesti raikkaat suuret valkeat liljat, puhtaus, tyynyt (niitä ei voi olla koskaan liikaa ;), lempeä rauhallinen tunnelma, ripaus blingiä, hyppysellinen vanhaa, vienosti designia, milli mustaa ja kokonaisuus harmoniaa, unohtamatta tärkeintä: kenen kanssa kodin jakaa!

Ohessa materiaalia ihanimmistakin ihanammista uusista puuvillasatiini vuodetekstiileistä - Villa Stockmann
 Vihdoinkin hankitusta I padista - Apple 
Sen ehdottoman magee pussukka, joka  löytyi alennusmyynnistä
 - Cotton 

Seuraavaksi onkin vuorossa parveke update, vielä ehtii tälle kesälle, sillä lomakin on vasta edessä, jihah!

 - niina

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Pink Sport Summer


 Niken huppari, rento ja helppo, nike on aina Style!
 Björn Borgin toppi, ihana materiaali ja pirteä!!


  Pinkit Björn Borgin olohousut, jotain leggareiden ja kollareiden väliltä, toimii!


   Asics Gel Nimbus 12, paras juoksukenkä ever!

  

Tässä ensimmäinen urheilupäivitykseni kautta aikain. Minulle urheilu on kuin taikasana työstressin poistamiseksi, tietenkään rentoutumista unohtamatta, eihän sitä voita mikään ;). Mieluiten  juoksen tai käyn salilla rehkimässä.. Välineet tulee myös olla kohdillaan, joten tässä haluankin esitellä teille omat suosikkini! Suosikkimerkkini Nike, Björn Borg, Asics!! Superlaadukkaita ihania vaatteita, sekä Asicsen kengät ovat pettämättömät! Minulle visuaalisena ihmisenä intoa urheiluun tuo myöskin se, että vermeet myös näyttää hyvältä! ;)


- niina


















maanantai 15. heinäkuuta 2013

Makuuhuoneen uusi ilme





Makuuhuoneemme koki toissa viikonlopun aikana muodonmuutoksen. Perusteellisen siivouksen ja järjestelyn lisäksi vaihdoimme päätyseinän tapetin. Aikaisempi Marimekon Joonas -tapetti oli valittu aikoinaan sillä perusteella, että makuuhuoneessa on ainoastaan sänky ja hyvin yksinkertaiset yöpöydät. Emme silloin osanneet ottaa huomioon sitä että makuuhuoneessa tulee tulevaisuudessa olemaan myöskin kotimme työpiste, "kirjasto" ja pukeutumistila. Joonas-kuosi alkoi tuntumaan tässä tavarapaljoudessa liian sekavalta. Uudeksi tapetiksi valikoitui Cole&Sonin Tiles, jonka tilasin tamperelaisesta Seinäruususta.
Uusi tapetti rauhoitti makuuhuoneen ilmettä huomattavasti ja sen kanssa pystyy mukavasti yhdistelemään erilaisia kuviollisia koristetyynyjä ja mattoja. Nyt tuntuu taas siltä että makuuhuoneessa voi hengittää!


-maiju     

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Lomaesimakua Berliinistä






 
 
 
  







 













Tavaksi muodostunut jokavuotinen Berliinin reissu toteutui taas, mutta poikkeuksellisesti kesällä. Ihanaa oli ja superlämpimät kelit. Yleensä olen tottunut tallaamaan kaupungin katuja kaatosateessa talvisaikaan.  Berliini on valtavan huippukaupunki ja jaksan aina vain lähteä sinne uudelleen. Tuntuu, että jokaisella kerralla näkee niin paljon uutta ja kiinnostavaa!!!!

Majoituimme Charlottenburgissa ja hotelli oli hieno ja edullinen, liekö mahdollista, vanhassa rakennuksessa ihan Ku'dammin pääkadun varressa.

Ensimmäisenä päivänä lähdettiin käymään Potsdamer Platzilla tsekkaamassa Sony Center ja syömässä huipussa Kengururavintolassa sekä tietysti Arkaden-ostarilla.

 Toinen päivä alkoi ihanalla aamupalalla, jonka jälkeen suuntasimme oikein turisteina sightseenille kiertämään kaikki päänähtävyydet. Kuvia olisi valtavasti, mutta tässä nyt pari mm. Television Towerista, Berliinin muurista ja Brandeburgin portilta.  Alexanderplatzilla nähtiin Eccon kenkänäytös. Mallit laskeutuivat vaijereilla Berliinin korkeimman hotellin Park Inn:in seinää alas tanssien, oli aika mageeta!!

Viininmaistelua, olusia ja purtavaa kuului tietysti jokaiseen iltaan, nam, herkkusuille Berliini on täynnä kaikkea=). Pongasin myös mun unelmien auton josta piti napata kuva, Chevrolet Camaro, nice! ;)

Pistäydyimme reissulla myös aivan kaupungin keskellä olevassa valtavassa upeassa eläintarhassa. Supereläinrakkaana ihmisenä, viihdyin siellä tunnin jos toisenkin, lempparinäky taisi olla vauvakirahvi jättipitkine silmäripsineen.

Viimosena iltana täytyi vielä testata naapuriravintola Hard Rock Cafen menu. <3

Huippureissu, ja nyt oikeaa kesälomaa odotellessa!

- niina


keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Autoleikkejä ja asetelmia

























































Olen jo pitkään katsellut poikani huoneeseen pientä seinähyllyä, johon saisi pikkutavaraa kivasti esille, erilaisista asetelmista kun tykkään. Viimein päädyin String Pocket -hyllyyn, joka on tietysti aika nähty, varsinkin moneissa blogeissa. Olen vaan aina pitänyt tästä klassikosta kovasti, joten kyllä se piti sitten meidänkin kotiin saada. Minusta se sopii myös loistavasti Marimekon Frekvenssi -tapetin kanssa. Hyllyn alapuolella on Ikean lastenpöytä jonka kanteen teippasin mustasta ja valkoisesta kontaktimuovista autotien. Pöydällä on oiva paikka myös parkkitalolle. Ehkä näin autoja olisi hiukan vähemmän lattialla, kun perinteisen automaton sijaan leikitäänkin pöydällä. Se taitaa kuitenkin olla toiveajattelua :)